Kaksi mekkoa yhdessä, kuinka kätevää. Hinta hirvitti sen verran, että päätöstä piti tehdä syksystä lähtien. Hommaa ei helpottanut se, että Jolierin kääntömekoista löytyy monta kivaa mallia.
Käytyäni sovittamassa mekkoja yhteensä kolmen eri makutuomarin kanssa päädyin kuvien yksilöön. Sekä kuparinvärinen että musta-valkoinen puoli miellyttävät silmää. Pitkät hihat tuntuivat järkeviltä, koska kaksi kangasta tekee mekosta sen verran paksun, ettei siitä oikein ole kesäkäyttöön. Eikä ole kyllä värienkään puolesta.
Mekko pääsee ensimmäiseen testiin viikon päästä ystävien häissä. Nyt pitäisi enää päättää, kumpi puoli tulee päälle.