keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Hella & Huone




Hella & Huone on äänestetty monta kertaa Tampereen parhaaksi ravintolaksi. Viime perjantain visiitillä minä en harmikseni vakuuttunut ravintolasta.

Ensimmäistä kertaa Tampereella helmikuussa vietetyt Food is Art -kulinaariviikot houkuttelivat ihmisiä tutustumaan ruoan taiteelliseen puoleen. Mukana oli yhdeksän ravintolaa, joissa kaikissa tarjottiin erilaista 37 euroa maksanutta kokonaisuutta. Hellan & Huoneen osalta varmistin vielä etukäteen, että Food is Art -menun ruoat olivat edullisesta hinnastaan huolimatta ravintolan varsinaiselta ruokalistalta .

Aluksi tarjoiltu keittiöntervehdys oli annoksena kaunis, mutta en päässyt kiinni sen tunkkaiseen suolaisen ja makean yhdistelmään. Pääruoka koostui useasta hieman irrallisesta osasta, joista persiljapyree oli toimivin, karitsa valitettavan sitkeää. Jälkiruoka oli ehdottamasti annoksen toimivin osa. Maku oli hyvä, mutta tämänkin annoksen taiteellisuudesta voi olla montaa mieltä.

Haaveilin monen vuoden ajan illallisesta Hellassa & Huoneessa mutta ajattelin, että ravintola on sen verran hinnakas, että säästän käynnin johonkin tärkeään hetkeen. Nyt ajattelin saavani erinomaista ruokaa järkevään hintaa mutta valitettavasti sain pettyä.

Ei kommentteja: